Oli kesä -89 tai -88 tai -90 vitustako mä sen muistaisin,
synnyinhän itse armon vuonna 1987. Mutta sen muistan kuin eilisen
päivän kun istuin keittiön pöydän alla kakomassa sappinesteistä
oksennusta. Äiree oli saanut päähänsä opettaa mut unohtamaan vaipat.
Mua itteeni ilmeisesti vitutti asia niin paljon, että kusin kyllä kiltisti
pönttöön mutta paskoin silti mielenosoituksellisesti housuihini. Muuten
hyvä kapinointikeino mutta mulla oli jo kakarana aivan helvetin herkkä oksennusrefleksi.
Ja eihän se pikkuhiljaa kylmenevä pökäle Akuankka –kalsareissa mitenkään hyvälle tunnu, saati haise. Kyllähän mä
sitten lopunviimein opin. Paskantamaan pönttöön ja nielemään
oksennuksen.
Ja sen ettei äiteemuorille vittuilla.